Monenlaista muuttajuutta

Päätin lähteä käymään Siilinjärvellä, Kuopiossa ja Kajaanissa, koska karkauspäivän viikonlopulta oli luvassa kätköjen löytäjille virtuaalisia matkamuistoja. Virtuaaliset matkamuistot ovatkin parhaita, ne eivät kerää pölyä eivätkä vie tilaa ja jääkaapin oven saa vielä normaaleilla voimilla auki, kun ei ole ylenmäärin jääkaappimagneetteja ovissa eikä tarvitse ostaa taas uutta hupparia, jonka hihat ommella täyteen hihamerkkejä.

No, kuitenkin ensin Helsinkiin. Helsingissä palloilin illan valmistellen kätköjä niiden löytämistä varten. Helsingissä oli wherigo, joka kierrätti kautta kliseisten nähtävyyksien kohti lopullisia koordinaatteja ja niinpä kiersin kaikki nähtävyydet illalla. Jotenkin ne olivat kauniita iltavalaistuksessa. Minä en yleensä näe Helsinkiä tähän vuorokaudenaikaan.

Suurkirkko

Katajanokka

Hatšapuri

Pikku-Georgia

Söin Pikku-Georgiassa viiskulmassa. Minä en ole mikään gruusialaismässyn connoisseuse, mutta sanotaanko näin, että mielummin syön siellä kuin kuuden euron pizzan. Ville Haapasalo oli käynyt siellä kanssa vakoilemassa, Villellähän on oma gruusialaisravintola mielessä. Joko minä pidän Villestä tai Ville näyttelee Villeä tosi hyvin. Hän on sanonut, että hän näyttelee silloin, kun hänellä on pipo päässä ja olen nähnyt hänet vain pipo päässä. Pikku-Georgia oli siis ihan kelvollinen paikka, mutta en anna raikuvia aplodeja vielä. Tervetullut lisä kaupungin tarjontaan eikä varmaan Villekään lähtenyt sieltä ovet paukkuen. 

Puolen yön aikaan kävin vielä Katajanokalla ja pysäkillä mies oli innokas tarjoamaan minulle yösijaa. Yösijan sijasta suunnistin Kampin terminaaliin, jossa nukuin Pohjolan liikenteen autossa huonon yön. 

Aamulla sitten heräsin Kuopiossa. Ilma oli aivan häkellyttävän kirpeä ja lunta oli aivan tolkuttomasti, se on yli puoli metriä. Erittäin talvinen sää. Kahlasin ensimmäiselle kätkölle hangessa. Toinen oli Itkonniemellä, jossa kulki polkuja hangessa. Siellä oli uimaranta, jossa oli pieni saari. Kasvatti-isoäitini oli sanonut, että pojilla oli tapana uida siihen saareen. Päätin, että kyllä minäkin siihen pystyn ja niin tein ja kerroin sen hänelle ennen hänen kuolemaansa. Hän oli se isoäiti, joka eksyi talvipalatsissa pikkutyttönä ja jonka tsaarin sotilas toi torille korokkeelle ja huusi, kenen pikkutyttö tämä oli ja vanhemmat löysivät sitten hänet. 

Joka tapauksessa, kätkö Itkonniemellä oli niin lujassa, että se piti melkein räjäyttää. Käytin jopa sahaa sveitsiläissä linkkarissa ja sitten leukua. 

Itkonniemi on aika omanlaisensa yhteisö. Ylipäätään Kuopio koostuu erilaisista niemistä ja niissä on omat porukkansa. Siitä varmaan johtuu kaupungin yleinen umpimielisyys ja muutosvastaisuus. Kuopiossa ei ole koskaan ollut edes Prideä. 

Itkonniemeltä palasin keskustaan. Kuopion tuomiokirkon ovet olivat auki ja koska kirkon luona oli kätkö, menin sisälle lämmittelemään. Vuosi sitten vartija otti minut kätköltä kiinni, koska kirkkoa remontoitiin. 

Kuopion tuomiokirkko

Koululaisena minut pakotettiin aina kirkkoon, eikä silloin voinut olla edes facebookissa. Kirkon ilmapiiri on tyypillisen kalsea. Merkittävää on se, että kivet on raahattu sinne toiselta puolen Kuopiota ja mietin usein, miten ne saatiin kuljetettua. Se oli ennen kuin tiesin inkojen monoliiteista mitään. 

Torilta ostin Irene Partasen ahvenkukon. Se oli varsin huono, pehmeää leipää oli liikaa ja ahvenetkin olivat yhtä mössöä. Edellämainitun mummon kukot olivat sellaisia, että leipäosuus oli niin kovaa, että siinä melkein katkoi hampaansa ja kalat olivat pehmeitä ja taivaallisia. 

Siirryin hotelli Viihdekartanolle, jonne pääsin sisään soittamalla numeroon, josta annettiin minulle ovikoodi. Kuopiossa ei ymmärretä hostellia, sillä hostelli on kalliimpi kuin hotelli ja se on ainoa hostelli, mitä olen ikänä moittinut. Viihdekartano tarjosi hyvää vastinetta rahoille. Kylpyhuoneen lattia oli kyllä liukas ja alkuun varsin kylmä eikä siellä ollut astioita kukolleni eli siis kurniekalle. 

Geokätköilytapaaminen oli Siilinjärvellä, mutta koska ilmoittautuneita oli ollut todella paljon, se oli viime hetkellä pistetty kahteen osaan ja koska en ollut reagoinut tarpeeksi nopeasti, minä jouduin siihen jälkimmäiseen. Niinpä minulla oli runsaasti aikaa Siilinjärvellä. Kävin hakemassa muutaman kätkön, joten Siilinjärvi uudeksi kunnaksi kätkökartalla. Siilinjärvi on joskus valittu Suomen rumimmaksi kirkonkyläksi, mutta ainakin se on Utsjoen ulkopuolella ainoa, josta näkyy Norjan tunturit. Kemiran kaivos tuo mieleen elokuvan "Siunattu hulluus", joka on juuri kuvattu Siilinjärvellä ja Ananias Rummukaisen hevoskaupat. Möi kalliin hevosen halvalla sen takia, että sai ostajan kerrankin hiljaiseksi. Samalla tavalla Kemira myytiin pilkkahinnalla norjalaisille. Niinpä Siilinjärven kaivoksen kipsikasat eli tunturit ovat norjalaisten. Mutta näkyypähän kirkolta Norjan tunturit. Ananias Rummukainen olisi tyytyväinen.

 

Siilinjärven asema... kiinni

Koska aikaa oli nyt runsaasti, päätin käydä Lapinlahdella. Jouduin kuitenkin odottamaan junaa tunnin. Siilinjärvellä ei ollut asemalla mitään paikkaa, missä olisi voinut odottaa suojassa lumisateelta, joten istuin läheisen lemmikkikaupan rappusilla. Niiden metallinen lista teki odottelusta epämiellyttävän kylmää. Takalisto jäätyi ennen kuin pääsin junaan.

Juna pyyhkäisi nopeasti Lapinlahdelle, josta hain muutaman kätkön, joten Lapinlahti oli uusi kunta kätkökartalleni. Lapinlahti oli melkoisen nätti. Alikulkutunnelissa oli maalaus, jossa oli Lapinlahden merkittävimmät nähtävyydet.

Lapinlahden merkittävimmät nähtävyydet alikulkutunnelissa

Alikulkutunnelin toisella puolella oli muutama rakennus, jossa toimi erilaisia käsityöläisten pajoja. Siellä oli kätkö "myllärin pyllistys". Kätkön nimi ei houkuttele sitä hakemaan, mutta siihen liittyi tarina, joka on kerrottu kätkökuvauksessa:

Tämä kätkö on piilotettu Lapinlahden vanhasta meijeristä, myllystä ja kunnantalosta muodostuneelle Käsityöläisaukiolle, jolla toimii nykyisin mm. useita käsityöläisiä, Lapinlahden Mylly ja myllykahvio sekä Lapinlahden Käsityökeskus.

Tarina kertoo, että vuosikymmeniä sitten mylläri oli sanonut jyväsäkkiä kantavalle poikaselle, että "elä sinä poeka pyllistele, vuan tie näen", ja kantanut jyväsäkin vaa'alle kevyesti yhdellä kädellä

Tähän kiteytyy savolainen viäräleukaisuus, eli suomeksi sanottuna, kiusataan ja vittuillaan satunnaisille ihmisille ja toisaalta näytetään niille ja latistetaan niiden itsetunto. Aivan erityisesti tämä kohdistuu lapsiin, ettei lapsi vain mitenkään saisi mieleensä sitä, että on erityinen. Toivottavasti viäräleukaisuus on historiaa. Samaan historiaan saisi kuulua piällysmiehetkin. "Piällysmies" makasi lämpimässä uunin pankolla, kunnes ruoka oli valmista, laskeutui sitten alas syömään ja arvostelemaan sitä ja kömpi sitten takaisin uunin pankolle. Piällysmieheksikin kutsumiseen liittyy kevyttä vittuilua.

Tein kalliin, mutta onnistuneen ratkaisun, kun meninkin takaisin bussilla, sillä edelleen Lapinlahden puolella oli tšasouna. Sen kohdalla oli asutusmuseo. Kuulostaa mielenkiinnottomalta, mutta minä skarppiinnuin heti. Kysymys on siitä, kun karjalaiset evakot asuttivat Lapinlahtea. Minun kielenkäytössäni "Karjala" tarkoittaa maita Laatokan itä -ja koillispuolella. Näistä evakoista osa oli minunkin sukulaisiani. Karjalaiset joutuivat elämään kusi sukassa omasta karjalaisuudestaan, ryssiteltiin ahkerasti vielä minunkin lapsuudessani. Kieltä ei puhuttu ja oma etnisyys jätettiin taka-alalle, mutta ei se kuollut pois, sillä me bunukat sitä harrastamme taas. Olenkohan osin sen takia perinyt masentuneisuuteni, kun omat sukulaiseni joutuivat elämään kaapissa oman etnisyytensä kanssa. Poliittisista syistä kotiseudun asiasta ei ollut hyvä puhua ääneen. Lapinlahti kuitenkin muodostui Siilinjärven ja Kuopion ohella minun äidin puolen suvulle uudeksi kotimaaksi. Äiti muutti sitten vielä Ruotsiin ja Englantiin. Sanoisin, että hän on ylisopeutunut, suomalaisempi kuin suomalaiset itse. Nyt karjalaisuus herää uudestaan ja moni on vaihtanut maistraatin tietoihinsa äidinkielekseen karjalan. Kotiseutumatkailu Salmiin ja Suojärvelle on vilkasta. Ehkä se on hyväksi muamoille, tuatoille, diedjoille ja buaboille, starikoille ja staruuhoille, että nyt olemme ulkona kaapista.

Siilinjärvellä pöllytti lunta ja päätin tuhlata taksiin, koska epäilin, että Googlen esittämä oikoreitti olisi lumen peitossa. Kävi ilmi, että pitemmällä reitillä ei ollut kevyen liikenteen väylää, joten olisin joutunut kulkemaan lumisella ja jäisellä ahkerasti liikennöidyn tien pientareella. Perillä kävi ilmi, että oikopolusta oli tehty latu. Hiihtäjät, joita oli paljon, tuskin olisivat tykänneet, että olisin kävellyt ladulla.

Kodassa odottamassa tapaamisen alkamista

Sain kyydin tapaamisesta Kuopioon. Kyydin antanut oli asunut Kuopiossa vasta kaksi vuotta ja minä kertoilin hänelle yhtä ja toista Kuopiosta. Hyvä, että pääsin ajoissa nukkumaan, seuraavana päivänä jouduin lähtemään aikaisin.

Aamulla lähdin bussilla Kajaaniin. Vaikka en ole talven ystävä millään tavalla, on pakko sanoa, että luonto näytti kauniilta aurinkoisena kevättalven päivänä. Sitä paitsi, Kajaanissa oli vähemmän lunta kuin Savossa, vain noin jalan verran. Kajaanin sain uudeksi kätkökunnaksi, kun löysin kätkön sen rautatieasemalta. Kävelin sen jälkeen Kajaanin kirkkopuistoon. Siellä oli iso monumentti.

U.K.K.

Monumentin aiheena oli Kekkonen ja se oli oikein sopiva, sillä Kekkonen oli kieroileva vänkyrä. Kekkonen sanoi, että jos pitää valita, kärsiikö sisäpolitiikka vai ulkopolitiikka, niin mielummin sisäpolitiikka. Kyllä se sisäpolitiikka sitten kärsikin! Uskon, että Urkki heittää syvän varjon nykyisen Suomen päälle. Itsevaltainen, itämainen despotia yhdistyneenä korruptioon, hyväveliseuroihin ja perässähiihtäjiin. Ehkäpä siksi Suomi muistuttaa enemmän entisiä itäblokin maita kuin mitään länsimaata. Suomi onnistui tuhoamaan itsensä ilman kommunistien apua. Nykyinen suomalainen huono johtajuus johtuu varmasti siitä, että modernit piällysmiehet pitävät Kekkosta jumalanaan. 

Toinen kirkoista. Siinäkin on natsien kelttiläinen risti. 

Kajaanin raatihuone

Kirkolta suunnistin Kajaanin raatihuoneelle. Pistin merkille, että sen suunnittelijoista eräs oli konduktööri. Ilmankos se näyttää asemarakennukselta. Se on oudon söpö isompien rakennusten puristuksessa. 

Raatihuoneelta menin linnalle ja vahingossa menin ensin autosillalle. Sillalla tuli vastaan nainen, joka pulpatti ilmeisen itsekseen. Kuulin hänen puheestaan vain sanat "nekru" ja "raiskaus". Hän oli niin riivatun näköinen, että ajattelin, että hänen silmänsä hehkuvat pimeässä, suusta tulee kieli metrin verran ulos, hän kiipeilee pitkin seiniä kuin gekko ja puhuu latinaa karkealla äänellä. Oikeasti hän oli kuin jokin musta aukko, joka imi puoleensa kaiken energian omaan pimeyteensä. Kuinka tuollainen voidaan selittää pelkästään kliinisellä mielenterveyspuheella. 

Linna ylhäältä

"Pietari Brahe perusti Kvaakkuporin linnan suojelemaan paikallista sorsien ruokintaa armon vuonna 1666" tai jotain. 

Miks tällainen nähtävyys on pilattu rakentamalla silta sen päältä

Tapauksen jälkeen huomasin, että linnaan on oma siltansa ja menin sitten tutustumaan linnaan. Onneksi sitä ei oltu suljettu talveksi.

Palasin linnalta kaupunkiin ja tässä vaiheessa huomasin, että onpa suuri osa kajaanilaisista etnisesti alhaisemmilta leveyspiireiltä tulleita. Yhdellä oli soittoäänenä kaukaisen maan musiikkia ja etnisiä kauppoja oli paljon, myyden jättipakkauksissa teetä, pähkinöitä ja yoghurttia. Mitäpä jos karjalaisilla olisi soittoäänenä puhelimessa Hannu Brelon "Urai matkuniekku" tai "Guldu gäköine". En usko, että edes Brelo-pokoiniekulla oli. Mitäpä jos olisi kauppoja ihan vain šipainniekun, kurniekun, sultsinan myymistä varten ja lehtitelineissä killuisi "Oma Mua". Vaikea kuvitella, miten ne ovat valinneet tuollaisen ihan erilaisen tavan etnisyytensä kanssa. Onko sittenkään kysymys valinnasta, erottuvathan he muista suomalaisista, kun taas me emme, onhan heidän ruokakulttuurissan tuliset mausteet, kun taas karjalaiset voivat syödä suomalaisruokaa tuntematta sen enempää outoutta kuin suomalaisetkaan. Tunnenko minä jonkinlaista kateutta heitä kohtaan, kun he ovat ulkona kaapista ja me olimme kusi sukassa. Toisaalta nygöi on nygöi, aivombah oli aivombah. Ziganaiset ovat maksaneet kovan hinnan erottautumisestaan, vaikka heitäkin kohdeltiin Karjalassa ystävällisesti.

Vietin aikaa Seminaarinmäellä ja kirjastossa. Sen jälkeen lähdin kävelemään kohti geokätköilijöiden tapaamispaikkaa.

Kuntouttavaa työtoimintaa

Matkalla oli "itkumuuri", joka oli rakennettu työttömiä hyväksikäyttämällä 1930-luvulla. Työttömille maksettiin jauhoina ja silakkana pakkotyöstä muurin rakentamisessa. Ilmankos moni pakeni Neuvostoliittoon, jossa myös työt teetettiin pakkotöinä. Nykyinen "kuntouttava työtoiminta" jatkaa tätä työttömien hyväksikäytön inhottavaa perinnettä. On se jännä, että kaikkein innokkaimmin kommunistien rahattomaan yhteiskuntaan pyrkivät kapitalistit. Onkohan tässä se, että mitä vihaat eniten hallitsee sinua.

Tapaaminen oli paikallisella tebbarilla. Tebbarilla oli tarjolla sydämenpysäytysruokaa. Olen todellakin tottunut syömään jotain muuta, mutta lähellä ei ollut ruokakauppaa. Tapaamisen jälkeen vaeltelin Kajaanin tyhjässä keskustassa. Kaikki paikat näyttivät olevan kiinni, myös linja-autoasema. Päädyin lopulta Citymarkettiin. Istuskelin ja katselin kassoja. Kun asiakkaita oli vähän, ne lärpättivät toistensa kanssa. Minusta on kiva, että heillä on mukavaa työpaikalla. Tuollaista "löysyyttä" töihin tarvitaan lisää.

Siirryin bussiin puoli kymmeneltä ja nukuin huonon yön bussissa. Huomasin, että thyroxin oli loppunut. Onneksi se loppui tässä vaiheessa. Huonosti nukutun yön jälkeen ja lääkkeiden loppumisen takia en halunnut jäädä Helsinkiin, vaan lähdin bussilla Hankoon ja nuokuin bussissa. Jossain vaiheessa Raasuporin puolella viereeni istui tuntematonta kieltä puhuva pikkutyttö. Pikkutyttö rupesi hätäilemään Karjaan linja-autoasemalla. Mainitsin asiasta kuskille. Kuski tiesi, että pikkutyttö oli matkalla Kiilan kouluun. Tyttö kyseli vielä yhdellä pysäkillä, sitten tuli koulu. Hän lähti sitten letit liehuen sinne muiden pikkukoululaisten kanssa. Tuossa vaiheessa koulu on vielä hauskaa, tai no, useimmilla on. Hangossa otin lääkkeen ja menin nukkumaan, mutten jaksanut kuitenkaan nukkua pitkään.